YK:n 70-vuotis juhlavuosi ja terveiset uudelta hallitukselta

26.1.2015

Vuosi 2015 alkaa minulle mielenkiintoisella tavalla – oltuani mukana Taykin hallituksessa kaksi vuotta, päädyin kokeilemaan siipiäni tämän pienen, mutta aktiivisen järjestön puheenjohtajana. Ensimmäinen kokous on jo takana ja hallituksen niin uusi kuin vanhempikin jäsenistö on lähtenyt aktiivisesti kehittämään tapahtumia ja uusia ideoita Taykin tulevalle vuodelle.

Vuosi onkin YK:lle erityisen tapahtumarikas, sillä tänä vuonna juhlitaan sen 70-vuotista taivalta. Tayk pyrkii osaltaan tuomaan juhlallisuuksia esille omien tapahtumien ja tiedottamisensa yhteydessä. Perinteisten aihekohtaisten teemojen sijaan tälle vuodelle YK:n motto on juhlavuoden hengessä ”Vahva YK – parempi maailma”. Tätä teemaa mukaillen voimme siis luoda parempaa lähiympäristöä olemalla tänä vuonna entistäkin vahvempi Tayk! Vahvuuden toivon kumpuavan hyvässä hengessä toteutettavista tapahtumista sekä lisääntyvästä tiedotuksen ja kannanottojen määrästä.

Suuria muutoksia vuonna 2015 ovat syyskuussa päätökseensä tulevat vuosituhattavoitteet sekä joulukuussa uusittava ilmastosopimus. Vuosituhattavoitteet korvataan uusilla kestävän kehityksen tavoitteilla, joiden pyrkimyksenä on lopettaa köyhyys ja epätasa-arvo sekä taistella ympäristön tuhoutumista vastaan. Joulukuinen ilmastosopimus näyttelee tässä suurta roolia – hyvillä tuloksilla luodaan turvallisempaa ja kestävämpää maailmaa niin meille kuin tulevillekin sukupolville.

Tayk aloittaa tapahtumavuotensa helmikuun ensimmäisellä viikolla pulkkailun merkeissä, jolloin kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet ovat tervetulleita keskustelemaan tulevan vuoden suunnitelmista ja nauttimaan yhdessäolosta. Kevään aikana järjestämme lisäksi ainakin ekskursion jäsenistöämme kiinnostaviin kohteisiin, harjoitteluinfon kertoaksemme hienoista työ- ja harjoittelumahdollisuuksista YK:ssa sekä monia tärkeitä aiheita käsitteleviä tapahtumia, joista ei kuitenkaan jää puuttumaan hauskanpitoa ja hyvää mieltä. Pyrimme vuonna 2015 lisäämään yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa, jotta toiminnastamme tulisi entistäkin monipuolisempaa.

Viime vuonna teemanamme oli sukupuoltenvälinen tasa-arvo. Asia on tärkeä, eikä sitä tule unohtaa tänäkään vuonna, vaikka paljon uutta ja huomionarvoista tulee tapahtumaan. Taykin vuoden 2015 hallitus on omalta osaltaan valmis olemaan entistäkin vahvempi Tayk. Tule mukaan ja auta meitä vahvistumaan – yhdessä voimme tehdä enemmän.

Talvisin terveisin,

Maria Koirikivi
Tayk PJ 2015