TAYK järjesti Peace Day -seminaarin kansainvälisen rauhanpäivän kunniaksi

10.10.2016

Kansainvälistä rauhanpäivää vietettiin rauhan ja väkivallattomuuden tavoitteiden edistämiseksi ympäri maailmaa keskiviikkona 21.9., ja niin myös Tampereella. Järjestimme jokavuotisen Peace Day-seminaarimme päivää juhlistaaksemme keskiviikkoiltapäivänä Tampereen yliopistolla, tällä kertaa pehmeästi lähestytyllä teemalla Maahanmuutto ja turvallisuus. Saimme nauttia kovan luokan asiantuntijoiden viisauksista, kun ulkoministeriössä kehityspolitiikan erityisneuvonantajanakin toiminut Olli Ruohomäki saapui Ulkopoliittisesta Instituutista, tutkija Eeva Puumala Tampere Peace Research Institutesta, vuoden pakolaismies, yrittäjä Ali Giray Joensuusta ja järjestöjohtaja Marita Salo Suomen Punaisesta Rististä.

img_7393

Kaikki alustukset olivat mielenkiintoisia ja kirvoittivat myös kysymyksiä  yleisöstä. Seminaarin ensimmäisellä, englanniksi järjestetyn osan aikana, Olli Ruohomäki alusti konfliktien, maahanmuuton ja turvallisuuden yhteydestä etenkin EU:n roolia pohdiskellen ja Eeva Puumala esitteli Suomessa tekemiään tutkimusta pakolaisten kohtaamasta turvapaikkaprosessista, pohdiskellen mm. prosessin kehittämiskohteita. Seminaarin toisella puoliskolla tulkkiyrittäjä Ali Giray kertoi omia kokemuksiaan ja puhui ennakkoluulojen karsimisen puolesta ja maahanmuuttajien työllistymisen tärkeydestä ajatuksia herättävästi ja muistutti yleisöä esimerkiksi siitä, että oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät välttämättä ole sama asia. Punaisen Ristin järjestöjohtaja Marita Salo kertoi SPR:n roolista edellisen vuoden ”pakolaisryntäyksessä” – työntekijöiden ohella myös vapaaehtoisten panos oli ollut merkittävä, kun mm. hätämajoituspaikkojen määrää oli moninkertaistettu hyvin lyhyen ajan sisällä. Salo kuitenkin muistutti, että vieläkään ei puhuta kovin suurista Suomeen kohdistuneista pakolaisvirroista ja vastaanotettu määrä kyllä mahtuu hyvin Suomeen.

img_7384

Kaiken kaikkiaan niin puhujat kuin yleisökin tarjosivat kiinnostavia näkökulmia keskusteluun ja ainakin meille Taykin hallituslaisille jäi hyvä maku suuhun seminaarista (myös tauolla tarjotun omenapiirakan ansiosta, nam) ja tahdomme kiittää lämpimästi kaikkia seminaariin osallistuneita ja loistavia puhujiamme!

Ihanaa syksyä toivotellen,

Peace Day- ja ulkosuhdevastaava Laura