Tapahtumarikas syksy TAYKissa

4.12.2016

Vuosi alkaa lähestyä loppuaan ja pian jo uusi hallitus ottaa ohjat käsiinsä. TAYKin syksy on ollut hyvin tapahtumarikas ja antoisa.

Syksyn aikana olemme järjestäneet muun muassa dokumentti-illan TIPSYn kanssa ja malli-YK:n FinMUNin kanssa. Malli-YK:ssa simuloimme YK:n yleiskokouksen kolmatta komiteaa ja pyrimme luomaan yhteisen päätöslauselman aiheesta ”nuoret ja Agenda 2030”.  Järjestimme syksyn aikana myös perinteisen ”Yksille TAYKin kanssa” –tapahtuman, jonne saimme vieraaksemme nuorten ilmastodelegaatin, Katri Ylisen. Vuoden viimeisimpänä tapahtumanamme vietimme pikkujouluja ravintola Gopalissa, jossa saimme kuulla ruohonjuuritason toiminnasta Apu Paku ry:ssä, samalla kun nautimme erinomaisesta kasvisruoasta.

ctnk7mtwaaa0iae
TAYK jakoi Maailman parhaita uutisia Agenda 2030 -tavoitteiden vuosipäivän kunniaksi.

Tapahtumakirjo on ollut laaja ja iloksemme tapahtumat ovat saavuttaneet paljon innokkaita osallistujia läpi koko vuoden. On ollut inspiroivaa saada kuulla erilaisia puhujia, ja mikä parasta, käydä hedelmällisiä keskusteluja ja vaihtaa ajatuksia tärkeistä aiheista yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa.

Kiitos jo tässä vaiheessa kuluneesta vuodesta kaikille ja ihanaa joulunodotusta!

Riikka, tapahtuma- ja ekskursiovastaava