Onnellisuuden päivän keräys

29.3.2016

Sunnuntaina 20.3. vietettiin kansainvälistä onnellisuuden päivää neljättä kertaa. Kansainvälisen onnellisuuden päivän tarkoituksena on pyrkiä nostamaan huomiota siihen, että onnellisuus ja hyvinvointi ovat keskeisiä kansainvälisen kehityksen ja nyky-yhteiskuntien eri osa-alueissa. Hyvinvointia ei siis mittaa pelkkä bruttokansantuotteen luku. Näiden ajatusten lomassa myös TAYK halusi osallistua onnellisuuden levittämiseen. Viime marraskuussa järjestetty hammasharjakeräys, jolla haluttiin auttaa turvapaikanhakijoita hätämajoituksissa, tuntuikin sopivalta toteuttaa uudelleen. Esimerkiksi sotaa ja poliittisten mielipiteiden takia vainoamista pakenevien ihmisten auttaminen arjen pienillä asioilla, kuten puhtailla boksereilla ja hammasharjalla voi osaltaan parantaa hyvinvointia.

taykkeräys

Halusimme TAYKin kanssa auttaa asioilla, joista oikeasti oli pula turvapaikanhakijoiden hätämajoituksissa. Niinpä soitimme Suomen Punaisen ristin Hämeen piiriin, josta erityisesti toivottiin boksereita ja hygieniatarvikkeita. Lopulta keräys järjestettiinkin boksereiden ja hammasharjojen ympärille. Tampereen yliopistolla 22.3. järjestetty keräys sai saldokseen 146 hammasharjaa, 12 hammastahnaa ja 40 paria boksereita. Suuresta panostuksesta ei voikaan kiittää ketään muuta, kun lahjoituksen tehneitä ihmisiä. Tavarat tullaankin toimittamaan Hämeen piiriin ja niiden lopullisesta päätepisteestä ilmoitetaan myöhemmin.

taykhammasharja

Tampereen YK-yhdistyksen tulevissa tapahtumissa monikulttuurisuuden edistämistä jatketaan huhtikuussa Helsinkiin suuntautuvan ekskursion ja eettisen viini-illan merkeissä. Tarkempaa infoa tulee TAYKin Facebook-sivuille ja sähköpostilistoille. Nähdään seuraavissa tapahtumissa!

Elisa, kehitysyhteistyö- ja ympäristövastaava